Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) kouluttaa hyviä tyyppejä työelämään. Laadukkaan opetuksen lisäksi teemme laajaa tutkimus- ja kehittämistyötä ja tuotamme palveluja. Opiskelijoita meillä on 4500 ja työntekijöitä noin 400. Kampuksemme sijaitsevat Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.
Tehtävämme on kouluttaa työelämän tarvitsemia ammattilaisia ja kehittää Etelä-Savon osaamista. Vuosittain opiskelunsa aloittaa 766 nuorta ja 400 aikuista. Opiskelijamme saavat oman ammattialansa osaamisen lisäksi eväitä monialaiseen yhteistyöhön ja uusia näkökulmia asioiden kehittämiseen.
Etelä-Savon maakunnan, työelämän ja palveluiden kehittämiseen osallistumme laajalla tutkimus- ja kehittämistoiminnalla. Teemme työtä eri alojen asiantuntijoiden kanssa rohkeasti uutta luoden myös kansainvälisissä verkostoissa. Toimintamme profiloituu osaamiskeskittymiin, joissa jalostamme monialaista osaamistamme huipputasolle.
Toiminnan laatu on meille tärkeää. Olemme saaneet siitä myös valtakunnallista tunnustusta ja parannamme sitä jatkuvasti.
Hyvät henkilöstöedut
Mikkelin ammattikorkeakoulu tukee henkilöstönsä liikuntaa ja virkistystä Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä maksamalla osan ostetun palvelun hinnasta. Henkilöstöedut ovat voimassa toistaiseksi ja myös kesällä.
Työhyvinvointi
Työyhteisön toimintaa parannetaan kehityskeskusteluilla ja työyhteisön kehittämiskyselyillä. Työhyvinvointia edistetään työsuojelun, työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminnalla ja myös terveyshuollon toimijat tekevät sen eteen työtä. Henkilöstön kouluttautumista ja oman osaamisen kehittämistä arvostetaan ja tuetaan.
Mikkelin ammattikorkeakoulu tarjoaa henkilöstölleen työterveyshuollon palvelut, jotka sisältävät myös yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut sekä työfysioterapeutin ja työpsykologin palveluita. Henkilöstölle on tarjolla on myös kuntoutuspalveluita.