J. H. Erkon kirjoituskilpailun voitto Miki Liukkoselle

J.H. Erkon tämänvuotisen kirjoituskilpailun on voittanut oululainen Miki Liukkonen. Tänä vuonna kilpailtiin runoudessa ja kilpailuun lähetettiin 10 000 runoa ympäri Suomen. Toisen palkinnon sai Silene Lehto ja kolmanneksi tuli Tiia-Mari Mäkinen.

Arvosteluraadin mukaan kilpailun yleistaso oli varsin hyvä ja kielellinen taju ja lukeneisuus noin puolessa kilpailutöistä melkeinpä yllättävän hyvää tasoa. Raati toteaa, että J.H. Erkon kilpailussa etsitään uusia ääniä ja omaperäisiä runoilijoita, jotka antavat oman runoilijapersoonansa kautta äänen jollekin itseä laajemmalle ja näkymättömälle. Vuonna 2009 tämä oman tien kulkijoiden kärki oli suhteellisen kapea, mutta siihen sisältyi erinomaisia lupauksia.

Arvosteluraadin jäsenet ovat lehtori, fil.lis. Pirkko Heikkinen, runoilija ja kirjailija, fil.maist. Teemu Manninen sekä runoilija ja kirjailija, fil.toht. Kirsti Simonsuuri.

Palkinnot jaettiin Mikkelissä keskiviikkona. J.H. Erkon kilpailun järjestävät Mikkelin ammattikorkeakoulu, Suomen Nuoriso-opisto ja Mikkelin kaupunki. Kilpailu järjestettiin nyt 53. kerran.

Kuvia median käyttöön:

Miki Liukkonen1

Miki Liukkonen 2

Palkitut

Lisätietoja:

www.erkonkilpailu.net

Pirkko Heikkinen 050 591 4418

Arvosteluraadin lausunto - vuoden 2009 runokilpailun luonnehdintaa

J.H.Erkon kirjoituskilpailu järjestettiin 53. kerran, ja tänä vuonna lajina oli runous. Kilpailuun nimimerkeillä osallistuneiden määrä kasvoi edellisistä kerroista. Määräaikaan 31.1.09 saapuneita lähetyksiä oli 355, ja runojen määrä oli 10 000, sillä yhteen runosikermän saattoi kuulua 20 – 150 yksittäistä runoa. Runolähetyksiä tuli eri puolilta maata. Tämä kertoo paljon myönteistä lyyrisen runon ja proosarunon traditioiden elävyydestä Suomessa, vaikka kustantamojen julkaisemien nimikkeiden määrä olisikin laskenut. Useat kilpailuun osallistuneet olivat hahmotelleet jo ikään kuin valmiita runokokoelmia, tai tutkineet jotain tematiikkaa, joka kuitenkin saattoi jäädä kehittymättä, vaikka on selkeästi nähtävissä.

Teemoista ja aihepiireistä ylivoimaisena ykkösenä on rakkaus ja suhde toiseen ihmiseen. Yleisinä aiheina ovat myös menetys, minuus ja identiteetti, yksilölliset ongelmat, yksinäisyys, aina epätoivoon saakka. Ohjelmallista tai kapinallista runoa on vähän. Voisi sanoa, että kokonaiskuvana paljastuu eräänlainen ankeus ja ahdistus, tai ankea maailma jota ei halutakaan ottaa haltuun vaan alistua sille. Runoilijan yhtenä tehtävänä on kuitenkin ottaa kielen keinoin haltuun se maailma, jossa hän elää ja jota tarkkailee, ja näistä lähtökohdista asettaa taustavoima tai ainakin vaihtoehto.

Toinen piirre vuoden 2009 runoissa näyttää olevan epäluottamus havaintoon. Runon tulee lähteä tarkasta havainnosta, usein hyvin spesifisestä aistimuksesta ja tämän kautta valaista jotain laajempaa. Se voi olla arkisen maailman havaintoa, jotain konkreettista. Runo on lupausta, johon kuuluu havainnon keskeisyys, toisen konkretisoiminen minän ohella, rakkauden ja surun voiman rohkea kohtaaminen.

Kilpailutyöt, joista välittyi ymmärrys todellisuuden monimuotoisuudesta, todellisen maailman avaamisesta, olemassaolon vapaudesta huolimatta monista pakottavista lainalaisuuksista, osoittivat myös yleensä kielen hallintaa, nyanssien tajua, huumorin käyttöä välineenä, absurditeetin oivallusta ja kauneuden palvontaa runon kielessä.

Kilpailun yleistaso on kuitenkin varsin hyvä. Kielellinen taju ja lukeneisuus ovat noin puolessa kilpailutöistä melkeinpä yllättävän hyvää tasoa. Traditio ja teoria tunnetaan, ja parhaiten onnistuvat ne, jotka ottavat sen haltuun ja kuvia pelästymättä muokkaavat sitä. Perinteiset riimirunot jäivät pelkästään kuriositeeteiksi. Uutta runoa luodaan taitavimmin vapaudesta käyttää koko runoilmaisun skaalaa, absurditeetista kapinaan ja herkkään lyyrisyyteen. Myös oma sanottava tulee kilpailutöissä selkeästi esille, vaikka joissakin tapauksissa oletus siitä, mitä runon tulee olla, tulee häiritsevän annettuna ja tavanomaisena. J.H.Erkon kilpailussa etsitään uusia ääniä ja omaperäisiä runoilijoita, jotka antavat oman runoilijapersoonansa kautta äänen jollekin itseä laajemmalle ja näkymättömälle. Vuonna 2009 tämä oman tien kulkijoiden kärki oli suhteellisen kapea, mutta siihen sisältyi erinomaisia lupauksia.

Raati oli lopullisissa arvioissaan melko yksimielinen. Vuoden 2009 runokilpailun ensimmäiset sijat jaettiin seuraaville:

1. palkinto (2 500 euroa)
 Miki Liukkonen (19 vuotta, kotipaikka Oulu)

Nämä runot tuntuvat olevan jo valmiiksi mietitty kokoelma, sillä niiden maaginen, hieman vinksahtanut maailma kulkee runoissa kautta linjan. Vähin keinoin kuvataan todellisuutta, sisäistä maailmaa ulkoisten merkkien kautta. Unen ja valvetilan rajat ovat häilyvät. Runoissa on ihmisiä, vahvaa rytmiä ja absurdia huumoria, eivätkä ne ole sisäisestä maailmasta huolimatta itseensä käpertyneitä. Useissa runoissa on jokin tarina, joka etenee oman lainalaisuutensa mukaan ja jota lukijan on seurattava. Runot eivät myöskään ole tarpeetonta kikkailua tai kielipeliä, vaan assosiaatiot toimivat yllättävinä, lukijaa ajatteluttavana voimana, hätkähdyttävinä iskuina. Ne luovat vahvoja näkökuvia, joiden kautta muut aistit heräävät. (Kirsti Simonsuuri)

Miki Liukkosen runoissa ”Raamattu vaihtuu GameBoy Coloriin” ja huumorintaju yhdistyy surrealismiin ja fabulismiin. Groteskit, kahelit ja yllättävät kielikuvat sekoittuvat lakonisiin toteamuksiin kun normaalihavainnoista juuri sopivasti vieraantunut, unen ja idiotian rajamailla häilyvä puhuja koettaa ottaa selvää maailmastaan, mutta tulee jatkuvasti toinen toistaan oudompien tai muuten vain harmillisten sattumuksien keskeyttämäksi, aina yhtä hedelmällisellä tavalla. Toisissa runoissa hilpeät hahmot seikkailevat erikoisissa maisemissa: Akilles ja Pedro pelaavat tennistä, Valmart pohtii metsästä ottamaansa valokuvaa ja Surrealistilla menee suhteellisen huonosti. Runot kritisoivat hellästi ja ketterästi nykyelämän typeriä, yhdentekeviä, kaavamaisia ja toisaalta myös kaoottisia piirteitä, mutta onnistuvat myös juhlimaan luonnon latteuden ja arjen harmauden keskeltä löytyvää huippuhetkiä pakenevaa tässäoloa. (Teemu Manninen)

2. palkinto (1 700 euroa)
Silene Lehto (29 vuotta, kotipaikka Valkeala/Helsinki)

Valikoima sisältää proosarunoja, jotka ovat kuin pienoisnovelleja tai draaman kieltä, kohtauksia näyttämöllä sekä muita, lyyrisempiä runoja. Älyllinen ja varsin oppinut runoilija, joka oman intiimin havaintopiirin kautta pohtii evoluutiota – D on myös Darwin. Kokoelman runot ovat ikään kuin osoitettu tälle kohdehenkilölle, kuvitellulle suurelle tiedemiehelle joka toimii rakastetun alter egona tai roolihahmona, koska suora puhuttelu olisi liian kipeää. Runojen vaihtelevuudesta (proosakertomukset, aforismit, lyyriset runot) huolimatta kokonaisuus on valmista tekstiä ja tavoittaa jotain ihmisen kehitysvaiheen varhaisista ajoista, kalamaisuudesta, jota pitkälle kehittynyt persoona kommentoi. (Kirsti Simonsuuri)

Silene Lehdon runoissa erilaiset enemmän tai vähemmän allegoriset hahmot, kuten Terapeutti, Tullimies, Oppipoika ja Taludenhoitaja juttelevat varttuneella, itsevarmalla huumorintajulla lukijalle. Vaikka hahmot ovat selvästi innostuneita omasta kekseliäisyydestään, he keskustelevat rentoutuneesti, mutta aina yhtä taipuisan älykkäästi kuulemistaan tokauksista, tekemistään vääristä johtopäätöksistä, kohdalleen sattuneista arkisista kommelluksista tai näkemistään ihmisistä, assosioiden vapaasti kohti raikkaita huomioita siitä, miltä tuntuu katsoa, kuunnella ja ajatella maailmaa omasta, yksilöllisestä näkökulmasta. Eräässä sarjassa pohditaan Darwinin ajatuksia Beaglen kannella, toisessa osoitetaan, että yksiön 22 neliötäkin riittää, jos vain kekseliäisyyttä riittää. Toisissa runoissa kerronta etenee mystisemmille ja tutkimattomammille alueille, kohti unenomaisia kuvaelmia, joiden tunnelma vakuuttaa tyylitajullaan. (Teemu Manninen)

3. palkinto (1 000 euroa)
Tiia-Mari Mäkinen (21 vuotta, kotipaikka Kontiolahti/Lahti)

Runojen kokoelma kartoittaa kielellisesti ja ilmaisullisesti nykysuomalaista henkistä tilaa ja todellisuutta, käyttää puhekieltä, nappaa rohkeasti arkisia aiheita, jokapäiväistä sälää, mutta tekee sen myös huumorin keinoin. Näin ollen ahdistukselle, tai tuskaisille tunteille syntyy vastapainoksi jokin laajempi parantava voima. Runot eivät jää pintatasoon, vaan rakentavat taitavasti omaa sisäistä ja varsin vahvaa maailmaansa.
(Kirsti Simonsuuri)

Jos runouden äänirekisterissä ylärajana on laulu ja alarajana puhe, Tiia-Mari Mäkisen proosalliset monologit kuljeskelevat useimmiten arkisen kokemuksen pohjamudissa, sihdaten ”kirppiskamaa, josta ei vielä kuitenkaan uskalla luopua, sillä siellä elää kaikki tunnearvo”. Hän kertoo tarinoita äideistä ja isistä, epäonnisesta teinirakkaudesta, siitä kun sisko tapaa veljensä ensimmäistä kertaa. Toiston ja ytimekkään lauseen avulla Mäkinen onnistuu vyöryttämään kliseitä sellaisella tarmolla ja riemulla, että niiden alkuperäiset merkitykset alkavat nousta esiin – hän toisin sanoen entisöi arkiset sanat ja ilmaukset, joiden käyttötarkoitus oli ehtinyt haalistua. Mäkinen ei kuitenkaan ole yksiääninen runoilija, vaan taipuu myös mielikuvituksellisempaan ilmaisuun valittaessaan hyeenanaisten parvista äidin maapalloksi paisuneen mahan kimpussa ja siitä, ”miksi kaikkien sängyssä on samaan aikaan satiaisia, pieniä pomppivia neekereitä, joita tyynyjen ku-klux-klaani hakkaa iltojen kutinoissa”. (Teemu Manninen)

Kunniamaininnat:
Aakkosjärjestyksessä

Pauli Kassi (23 vuotta, kotipaikka Ryttylä)

Kokoelma on hieman poikkeuksellinen hurjassa suorasukaisuudessaan. Runoja on niin paljon, etteivät kaikki aivan yllä parhaalle tasolle, mutta kokonaisuus toimii. Runot ovat absurditeettiin saakka seksuaalisia, eivät kauniita, vaan voimakkaita, ja uskonnollis-mytologisten kumppaneiden vapaata hyväksikäyttöä. Masturbointi on Jeesus-leikkiä, arkisen kaupunkitodellisuuden huumoria ja uskonnollisperäisen ruumiillisuuden analyysia ja avaamista. (Kirsti Simonsuuri)

”Keskellämme on helvetin enkeli. Sen perse on täynnä kansanvaunuja.” Pauli Kassin Oidipus, Poika, Jeesus on haastava, apokalyptinen kokoelma, joka sekoittaa synnintuntoa, ivaa, rietasta ironiaa ja tunnustuksellista vilpittömyyttä tavalla, joka pistää miettimään missä häpeän ja häpeällisyyden, tai nöyryyden ja nöyryytyksen välinen raja kulkee. Kokoelman ytimessä on satiirikon indignaatio: oikeamielinen raivo nykyihmisen saastuttavia elämäntapoja, hengen korruptiota, kulutuskulttuuria, ”rokkia ja alkoholia” kohtaan – mutta ennen kaikkea puhuja joutuu käymään kamppailua omien halujensa, himojensa ja tuomiopäivänäkyjensä kanssa. Jos klassisessa oidipaalisessa tragediassa pyritään syöksemään sankarihahmo ylpeydestä siveellisyyden sääntöjä rikkovan teon kautta nöyryytykseen ja lopulta puhdistavaan sääliin, Kassin runoissa sopimattomuuden säälimättömällä esittämisellä ja osoittamisella pyritään nöyryyttämään meidät kaikki. (Teemu Manninen)

Auli Särkiö (18 vuotta, kotipaikka Lahti)

Lukeneisuutta ilmaisevaa klassisen kaunista runoa, jossa käytetään mytologisia hahmoja leikkimielisesti mielin määrin. Viittaukset fiktiivisiin hahmoihin tai todellisiin paikkoihin on tehty taitavasti, keveästi, eivätkä ne ole rasitteita vaan luovat toista, leijuvaa tasoa. Rakkauden tapahtumat nähdään runoilijan minän sisältäpäin, hieman arasti ehkä, mutta lupausta täynnä. (Kirsti Simonsuuri)

Runoudessa ehkä haastavinta tänä päivänä on luottaa perinteiseen lyyriseen asenteeseen, kieleen ja muotoon: romantiikan kaihoon, symbolismin nostalgiaan, mittaan, riimiin ja klassisten metaforien runsaaseen mutta kuluneeseen joukkoon. Auli Särkiön runot suodattavat näiden vanhojen keinojen joukosta nykysuomalaiseen suuhun sopivia jalokiviä, kirjaimellisesti. Hänen runoissaan symbolismin sfinksit ja Hellaksen aarrekammioihin unohdetut jalokivet päilyvät kuin himmeät planeetat ja saavat runoilijat suunniltaan; liekehtivät kukat himertävät hämärässä ja nymfien hymyt punaavat naamioita. Särkiö voittaa lukijan puolelleen, koska hän ei ainoastaan siteeraa, jäljittele tai viittaa, vaan rakentaa menneisyyden kielestä ja tänään kohdatusta todellisuudesta fantastista maailmaa, jonka arvoituksellista luonnetta on nautinnollista tutkia. (Teemu Manninen)

Heidi Toivonen (25 vuotta, kotipaikka Helsinki/Joensuu)

Runot ovat peruslyyristä, pitkää runoa, jossa minän näkökulma on hyvin selkeästi tuotu esille, kaikki havaitaan minän kautta. Tavallaan maailma on myös yhtenäinen maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Runon kieli soljuu hyvin, aika perinteisesti modernistisen runon tapaan. (Kirsti Simonsuuri)

Palaan Cabo Rojosta maaliskuussa on sakea, tiheä kokoelma ruumiin ja hengen, aistimuksen ja tulkinnan rajoja sekoittavaa, katkorytmistä ja luetteloivaa kielikuvaa, ”unien vyöryä”, ”rakennus” joka ”kasvoi vailla pohjapiirrosta”. ”Puhallan keuhkoista kaiken tähän kuvaan”: personifioituvan luonnon, kirjaimellistuvan metaforan ja konkreettisen havainnon vertauskuvallistumisen tähden Heidi Toivosen kuvaamat paikat ja hahmot eivät niinkään tule kuvatuiksi sellaisenaan kuin osana mahdollisimman kattavaa kokemuksen kollaasia. Näin löydetty kieli on ennen kaikkea suhteessa itseensä; mikä tahansa voi symboloida mitä tahansa, kunhan tunne tunnistaa oman kuvansa. Palaan Cabo Rojosta maaliskuussa ei kuitenkaan ole itsekeskeisen haaveilun runoutta vaan itsettömyyttä kohti pyrkivän mielikuvituksen runoutta, toisin sanoen sen ihmismielen voiman, joka pyrki todistamaan, että todellisuuden rakenne on yhtä kuin ihmismielen rakenne: ”neonvalojen yömyrskyssä olen etsinyt sanojasi lehtivihreässä”. (Teemu Manninen)

Lisätietoja www.erkonkilpailu.net

Pirkko Heikkinen 050 591 4418

ARVOSTELURAATI 2009 – tietoa jäsenistä

Kilpailun arvosteluraatiin 2009 kuuluvat puheenjohtajana fil.lis., lehtori Pirkko Heikkinen; fil.toht., kirjailija Kirsti Simonsuuri ja runoilija Teemu Manninen.

Kirsti Simonsuuri on työskennellyt tutkijana Cambridgessä, Strasbourgissa, Bostonissa, New Yorkissa, Pariisissa, Berliinissä jne. Vuosina 1995 – 1998 hän johti Suomen Ateenan-instituuttia. Hän on julkaissut tietokirjoja, esseitä, romaaneja, näytelmiä ja runokokoelmia. Hänet tunnetaan myös mm. Virginia Woolfin ja Shakespearen suomentajana. Simonsuuri on toiminut kansainvälisesti arvostetun Neustadt-kirjallisuuspalkinnon raadissa.

Teemu Manninen valmistelee parhaillaan kirjallisuuden väitöskirjaansa. Hän on julkaissut runokokoelmia, joista uusin on 2007 ilmestynyt Lohikäärmeen poika.
Manninen on toiminut Tuli ja Savu –lehden päätoimittajana ja sijoittunut kärkeen Erkon runokilpailussa.

Pirkko Heikkinen vastaa Mikkelin ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajien suomen kielen opetuksesta ja kirjoittajakoulutuksesta. Hän tuottaa J.H.Erkon kirjoituskilpailua ja järjestää kirjallisuusseminaareja. Hän on Savon Sanomien kriitikko.