Etusivu » palvelut » opinnäyte- ja projektityöt
Jaa |

OPINNÄTETYÖ KEHITTÄÄ OLEVAA JA ANKKUROI TULEVAAN  


Mikkelin ammattikorkeakoulussa tehdään vuosittain noin 800 opinnäytetyötä. Töistä suurin osa tehdään yritysten ja yhteisöjen tilaustöinä. Tutustu eri alojen opinnäytetöihin (PDF-tiedosto.)

Opinnäytetyö on itsenäinen kehittämistehtävä, jonka työmäärä  nuorten ammattikorkeakoulututkinnoissa on 15 opintopistettä (op). 15 opintopistettä edellyttää opiskelijalta vähintään kahden kuukauden täysipäiväistä työskentelyä.  

  • Opinnäytetyö ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa on itsenäinen kehittämistehtävä, jolla tekijä osoittaa valmiutensa  vaativaan asiantuntijatyöhön. Opintopistemäärä on 30 op. Se  vastaa  työmäärältään vähintään neljän kuukauden täysipäiväistä työskentelyä. Ylemmissä AMK-opinnoissa työelämän kehittämistehtävä toteutetaan usein oman työpaikan toimeksiantona.

Miten opinnäyte syntyy?   

  • Opinnäytteen tekemisen vaiheet ovat tutkimuksen suunnittelu, toteutus, tulosten raportointi ja tulosten esittäminen.

  • Tilaaja, tekijä ja ohjaaja sopivat kuhunkin työhön liittyvästä perusasioista, aiheen tarkennuksesta, työn aikatauluista, tietosuojasta ja ohjauksesta. Työn ohjaaja ja kaksi arvioijaa vastaavat siitä että työ täyttää AMK -tutkintokriteerit.

  • Ammattikorkeakoulun opettajat voivat toimia ohjauksen ohella asiantuntijoina opinnäytetyöhön liittyvässä tutkimustyössä tai opinnäytetyö voi olla osa laajempaa tutkimusprojektia. Tässä tapauksessa on mahdollista tehdä sopimus ammattikorkeakoulun kanssa opinnäytetyötä laajemman kokonaisuuden toteuttamisesta. 

Käytännön ohjeita opinnäytetyön tilaajalle

  • Liikkeellelähtö tapahtuu ottamalla yhteyttä Mikkelin ammattikorkeakoulun koulutusvastaaviin (PDF).  Kun yhteys on muodostettu, voit alkaa asioimaan suoraan opettajien kanssa.
      
  • Ammattikorkeakoulun yrityspalvelut tarjoaa työharjoittelupaikkoja ja opinnäytetyön aiheita tutkimusten parissa asiakkaiden ja projektien tarpeiden mukaan.

  • Aina ei löydetä tekijää työlle. Kannaattaakin olla ajoissa liikkeella tiedustelemassa ja etukäteen itse arvioida
    paljonko aikaa tutkimuksen tekemiselle on. 

  • Opinnäytetöiden lisäksi opiskelijat suorittavat työharjoittelut yrityksissä ja yhteisössä. Usein työharjoittelujakso ja opinnäyte voidaan tehdä samalle työnantajalle.

  • Tilaaja voi ottaa opinnäytetyön tekijän työsuhteeseen työn tekemisen ajaksi tai sopia muutoin 
    korvauksesta.

  • Mitä aiemmassa vaiheessa yhteys opiskelijaan luodaan yrityksestä harjoittelun tai opinnäytetyön kautta, sen paremmat mahdollisuudet on saada haluamiaan työntekijöitä.

  • Opinnäytteentekijän voi löytää myös  http://www.jobstep.net -palvelusta, samoin kuin työharjoittelijan ja kesätyöntekijänkin!   
Viimeksi päivitetty : 20.02.2009
JulkisetArkisto