Mikkelin ammattikorkeakoulun soveltava tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta hyvinvoinnin alalla kehittää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palvelutarjontaa ja uutta teknologiaa hyödyntäviä palvelutuotteita. Hyvinvoinnin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta keskittyy seuraaviin aihealueisiin:
uudet palvelumallit ja hyvinvointiyrittäjyys
lasten ja nuorten elinolot sekä syrjäytymisen ehkäiseminen
työikäisten hyvinvointi ja ikääntyvien toimintakyky
Hyvinvointi-painoalalla on käynnissä mm. seuraavat hankkeet:
JUVENIA - Nuorisoalan osaamiskeskittymä
Osaamiskeskittymä vahvistaa Mikkelin asemaa alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä nuorisoalan koulutuksen, tutkimuksen ja kehitystyön osaamisen keskittymänä. Juvenia vahvistaa Itä-Suomen korkeakoulujen kansainvälisyyttä ja kilpailukykyä työllistäen uusia tutkijoita ja kehittäjiä alueelle. Juvenian organisoima tutkimus- ja kehitystyö keskittyy nuorten elinolojen parantamiseen ja osallisuuden vahvistamiseen huomioiden itäisen Suomen erityispiirteet nuorten kasvuympäristönä.
Voimavuodet -hankekokonaisuuden päätavoitteena on parantaa ja tukea eteläsavolaisten 45+ -vuotiaiden ja kolmatta ikää elävien omaehtoista terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä, parantaa työssä jaksamista sekä vähentää sairauspoissaoloja. Lisäksi hankkeella halutaan luoda perustaa terveenä ikääntymiselle, toimintakykyisyydelle ja itsenäiselle selviytymiselle. Voimavuodet -hankekokonaisuuden osahankkeita ovat Hyvinvoivat työyhteisöt, Sähköiset terveyspalvelut ja Takaisin työelämään.
LLE -hanke keskittyy työikäisen väestömme terveyden edistämiseen liikunnan keinoin Etelä-Savossa. Keskeisin toimintamuoto on maakuntamme kolmeen kaupunkiin - Mikkeliin, Savonlinnaan ja Pieksämäelle - perustettava liikuntaneuvontapalvelu. Henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan lisäksi käynnistetään matalan kynnyksen liikuntatoimintaa, jolla tuetaan vähän liikkuvien ihmisten elämäntapamuutosta. Täten perusterveydenhuolto saa konkreettisen toimintatavan terveyden edistämiseen – liikunnan avulla. Hankekokonaisuutta hallinnoi ESLI.
Mobiilihoiva -hankkeessa suunnitellaan ja testataan mobiiliteknologian, seurantajärjestelmien ja -laitteiden käyttöä vanhusten kotihoidon tukena. Hankkeella pyritään lisäämään ikääntyvien ihmisten turvallista kotihoitoa ja vähentää näin ollen laitoshoidon tarvetta.
Hankkeen tavoitteena on luoda konkreettisia malleja eteläsavolaisten lasten ja nuorten osallistumiseen ja kuulluksi tulemiseen sekä edistää näin nuorten mahdollisuuksiavaikuttaa heitä koskeviin ja heille tärkeisiin asioihin. Hankkeen ytimessä on oppilaskuntatoiminnan kehittäminen koulun sisäisen foorumin sijasta laajemmin alueellisena vaikuttamiskanavana, jossa oleellista on kiinnittyminen kunnalliseen päätöksentekoon sekä vuorovaikutus muiden vaikuttajaryhmien ja kansalaisjärjestöjen kanssa.
Hankkeen pääpaino on peruskoulun oppilaskuntatoiminnan kehittämisessä, mutta siinä pyritään myös vahvistamaan lasten ja nuorten osallistumista aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle saakka. Hankkeen tuloksena oppilaskunnat aktivoituvat sekä koulun toiminnan kehittäjänä että nuorten äänenä koulusta ulospäin. Koulujen ja nuorisotyön yhteistyö lisääntyy ja lapset ja nuoret saavat todellisia vaikuttamiskokemuksia. Vaikuttamismahdollisuuksien vahvistuessa oppilaiden kouluviihtyvyys paranee ja yhteisöllinen koulukulttuuri vahvistuu.
Projektipäällikkö Sari Miettinen
puh. 0153 556861
PAJALTA TUTKINTOON
Pajalta tutkintoon hankkeessa kehitetään nuorten työpajatoimintaa Etelä- ja Pohjois-Savossa. Hankkeessa pilotoidaan uusia työpajojen toimintamalleja erityisesti luonnonvara-, majoitus-, ravitsemus-, ja talousalalle sekä puutuotealalle, kehitetään osaamista työpajanuorten kohtaamisessa ja edistetään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa toimivien organisaatioiden yhteistyötä. Hanke valmistaa julkaisun, jossa mallinnetaan työpajapedagogiikan hyviä käytäntöjä.
Projektipäällikkö Marita Mattila
Puh. 0153 556 986, tekstiviestit: 050 312 5094
Kansalaisvaikuttamisen kentät
Opetusministeriön rahoittama tutkimushanke tuo julki tarinoita itäsuomalaisista nuorista, jotka pyrkivät muuttamaan tai säilyttämään yhteiskunnassa, omassa elämässään tai maapallolla vallalla olevia asioita. Nuorten kansalaisvaikuttajien joukossa vilahtaa nuoria, jotka pohtivat maailmaa, sen nykytilaa ja mahdollisuuksia. Tutkimus välittää ajatuksia esimerkiksi kasvissyöjältä, jonka vanhemmat omistavat lihakarjatilan, dyykkaajalta, joka on kohdannut roskiksen reunalla vihaisen kauppiaan, tytöstä, joka on matkustanut Keniaan asti auttaakseen, pojista, jotka ”vain hengaavat” ABC-aseman pelinurkkauksessa.
Tutkimus hahmottelee 2000-luvun nuorten paikkaa kansalaisvaikuttajina sekä nuortenuusia yhteisöjä ja vaikutustapoja. Samalla se selvittelee haastattelujen ja kyselytutkimuksen avulla, miten Itä-Suomen alueella asuvat nuoret kiinnittyvät kansalaisyhteiskunnan erilaisiin rakenteisiin ja toimintamuotoihin, ja millaista sosiaalista pääomaa niissä rakentuu. Hankkeessa tuotetaan artikkelikokoelma sekä nuorten haastatteluihin ja tutkimuskyselyyn perustuva tutkimusraportti.
Projektipäällikkö Laura Hokkanen
puh: 0153 556880
Yhteisön palveluksessa - Vapaaehtoistoimintaohjelman malli toisen asteen opetukselle
Yhteisön palveluksessa -hankkeessa kehitetään nuorten vapaaehtoistoiminnan ohjelma toisen asteen koulujen käyttöön ja toteutetaan se pilottioppilaitoksissa. Ohjelman keskeisimpänä elementtinä on vapaaehtoistoiminnan kurssi, jossa nuori pääsee tutustumaan vapaaehtoistoimintaan käytännössä koulun ulkopuolella, kansalaisjärjestöissä. Lisäksi tarkasteluun otetaan vapaaehtoistoimintaa järjestävien kansalaisjärjestöjen toiminta, jota kehitetään nuorten osallistumiskynnystä alentavaan suuntaan. Kansalaisjärjestöjen, koulujen ja nuorisotyön yhteistyötä syvennetään yhteisissä työpajoissa. Kehittämistyön ohessa kartoitetaan myös toisen asteen oppilaitosten ja vapaaehtoistoiminnan olemassa olevia kytköksiä. Hankkeessa valmistellut ja testatut vapaaehtoistoimintaohjelman mallit levitetään hankkeen ulkopuolisten oppilaitosten ja järjestöjen käyttöön.
Projektipäällikkö Veli Liikanen
puh. 040 842 0501
ELIXIIRI
Elixiiri on hyvinvoinnin kehittämiskeskus, joka tarjoaa Mikkelin seudun asukkaille monipuolisia ja laadukkaita hyvinvoinnin palveluja edistäen näin väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Palveluita tuotetaan ja tarjotaan paitsi osaamiskeskuksen tiloissa myös asiakkaiden omissa elinympäristöissä, yrityksissä ja yhteisöissä.
Elixiirin toiminta laajenee myös Savonlinnan seudulle 2009. Elixiiri - Savonlinnan tarkoituksena on tuottaa asiakaslähtöisesti monipuolisia, julkisia ja yksityistä terveydenhuoltoa täydentäviä terveyspalveluja opetukseen liittyen Savonlinnan seudun väestölle. Palvelutoiminta käynnistyy Seniorineuvolalla keväällä 2009 maaliskuussa.